Pohdintoja taloyhtiöfoorumeista ja energiatarkastuksesta
4.5.2021
Terveiset kunnille Alueelliselta energianeuvojalta ja Keino-muutosagentilta
23.6.2021
Pohdintoja taloyhtiöfoorumeista ja energiatarkastuksesta
4.5.2021
Terveiset kunnille Alueelliselta energianeuvojalta ja Keino-muutosagentilta
23.6.2021

Tuulesta energiaa omakotitaloon

HUOM. Päivitetty tilannekatsauksella 12.8.2022. Päivitys jutun lopussa.

Alkuvuoden viikkopalaverissa oli keskustelua tuulivoimaloista. Siinä aihe mitä ryhdyin selvittämään. Mitä ”myllyjä” on markkinoilla tarjolla omakotitalossa asuville. Lähtökohtana jätin normaalit tuulivoimalat tarkastelun ulkopuolelle – ulkonäkösyistä. Pystyakseliin kiinnitettyyn ”muodokkaaseen” siivekemalliin ihastuin. Taka-ajatuksena hankintaan on pienentää sähkönkulutusta. Talomme katolla olevat aurinkopaneelit ovat jo olleet hyvänä lisänä (3 vuotta) pienentämässä sähkölaskua. Eipä muuta kuin tilaamaan tuuliturbiinia, jossa siipien halkaisija ja korkeus ovat noin metrin. Laitetoimitukseen sisältyy lisäksi lataussäädin ja ruudukkoinvertteri. Toimitus oli kotiovelle (ei tarvittu pitkää ”autokolonnaa” – niin kuin isojen myllyjen siipien kuljetuksissa).

Tukeva kotelo
Tuuliturbiinin paikkana talon harjalla arvioin tasapuolisen sijoittelun muiden ulkonemien kanssa, kuten tornin yms. Mutta miten se kiinnitys tiilikatolle? Toteutuksena päädyin tukevaan paksuun levyrakenteeseen, jossa kotelon alta poistin muutamat kattotiilet. Levyrakenteisen kotelon kiinnitin kattorakenteeseen. Kotelossa on ruuveja eri suunnista, varmistaen laitteen pysymisen katolla kovillakin tuulilla. Itse tuuliturbiini kiinnittyi neljän pultin varaan. Turbiinin alla oleva kotelo on suojattu kosteutta vastaan, uusiokäyttäen vanhoja käytöstä poistettujen kodinkoneiden peltejä. Lisäksi vaimensin generaattorin liikkeitä laitteen alle asennetulla neopreeni -kumimatolla.

Laitetoimittajan sivuilta lainattua:

  • Helppo asennus
  • Palkittu muotoilu 2021
  •  2 KW: n sähköntuotanto
  •  Paras voittaa vertailussa
    ”Matala tärinä ja hiljainen 2 kW:n pystyakselin tuuligeneraattori. Kompaktin muodon ansiosta sillä on alin tuulen nopeus ja suurempi tuulen valuma-alue, mikä antaa sille mahdollisuuden tuottaa sähköä pienemmillä tuulen nopeuksilla. Hiljaiset tuuliturbiinilavat, parannettu muotoilu!”, lisätietoa https://www.tesup.fi.

                                             
Kuva 1. Tuuliturbiini ja alakulmaa aurinkopaneeleista.               Kuva 2. Talon lappeen toiselta puolen.

Sähköasennukset
On hyvä selvittää mitä toimenpiteitä sähkön siirtoyhtiö vaatii, että laite voidaan kytkeä verkkoon. Asentavan yrityksen pitää täyttää yleistietolomake siirtoyhtiölle sekä laitteen tulee täyttää nykypäivän standardit. Johdotuksen ja niiden läpimenot suoritin itse yhteistyössä sähköyrityksen kanssa. Sähköasennuksissa huomioitiin vaiheiden väliset sähkökytkentäsiirrot, koska laite tuottaa sähköä yhdelle vaiheelle. Tuulen nopeuden ollessa noin 4 m/s, tuuliturbiini tuottaa vaiheelle käyttösähköä. Oman sähkön tarpeen ylimenevä tuotanto menee valtakunnan verkkoon myyntiin.

Takaisinmaksun arviointi
Laite on ollut käyttökunnossa vasta huhtikuun lopusta lähtien. Tuulisia säitä ei ole vielä ollut sähköntuotantoon.
Arvioitua takaisinmaksuaikaa on vaikeahko laskea - riippuu tuulista, ehkä noin 8 vuotta?
Nyt odottelen aurinkoisia päiviä aurinkopaneelien- ja myös tuulisia säitä uuden tuuliturbiinin sähkön tuotantoon.

Mielenkiintoinen työpestini taloyhtiökampanjan parissa päättyi toukokuun lopussa. Työ on antanut itsellenikin uusia ideoita ja näkökulmia energia-alaan.

Tilannepäivitys elokuussa 2022

Pientuulivoimala kokeilu oli pettymys. Sijoituspaikka oli liian suojaisa ja tuotanto 0 kWh.  Voimala myyty eteenpäin ja katse taas uusissa kokeiluissa. 

Kirjoittaja:
Thermopolis Oy:n energianeuvoja Paavo Rätti toivoo auringon paistetta ja tuulisia säitä.

Lisätietoa pientuulivoimasta:
1. Suomen tuulivoimayhdistys ry. Yleistä tietoa pientuulivoimaloista.
https://tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta-2/pientuulivoima/yleista-pientuulivoimasta

2. Motiva. Pientuulivoima ja jokamiehen opas tuulivoiman käyttöön
https://www.motiva.fi/ratkaisut/uusiutuva_energia/tuulivoima/pientuulivoima
https://www.motiva.fi/files/6010/Joka_miehen_opas_pientuulivoiman_kayttoon.pdf

3. Yle. Tuulispiraalista oman talon sähköt
https://yle.fi/uutiset/3-5904072