Maaseudun HybridiEnergia

 

Maaseudun HybridiEnergia -hanke on Thermopolis Oy:n ja Suomen metsäkeskuksen läntisen palvelualueen yhteinen kehittämishanke, jonka päätoimialueena on Suupohjan alue Etelä-Pohjanmaalla. Kyseessä on alueiden välinen hanke, jonka puitteissa tehdään toimenpiteitä myös Kyrönmaan alueella.

Hankkeen tavoitteisiin kuuluu alueen energiantuotannon monipuolistaminen ja energiaomavaraisuuden lisääminen erilaisilla hybridienergiaratkaisuilla. Hankkeen toimenpiteillä pyritään pääsemään irti fossiilienergiasta rakentamalla alueellisia uusiutuvan energian toimintamalleja, jotka tukevat aluetaloutta, työllisyyttä, elinvoimaa, yritystaloutta sekä alan innovaatiota. Lisäksi hanke pyrkii löytämään turvetuotannosta poistuneille alueille järkevää ja taloudellisesti kestävää jälkikäyttöä. Hanke tekee myös kansainvälistä tiedonvaihtoa Viroon.

Hankkeen kohderyhmänä ovat maa- ja metsätalouden harjoittajat, pk-yritykset, kunnat, muut metsäenergia-alan toimijat, oppilaitokset, neuvontajärjestöt sekä viime kädessä yksittäiset kansalaiset Suomessa ja Virossa.

Hanke toteutetaan 1.3.2024 – 28.2.2027 välisenä aikana.
Hankkeen budjetti on 88 850 € ja rahoittajana toimii Leader Suupohja.

Lisätiedot

Matti Alakoskela


toimitusjohtaja
puh. 044 438 4200
matti.alakoskela@thermopolis.fi