Energianeuvojan tilastokatsaus – energian hinnat nousseet
25.5.2022

Inspiraatiota ja ideoita yritysten energiansäästöön

Kestävät-ilmastoyhteistyössä on kerätty yritysten ilmastotekoja Alavudelta, Kauhavalta, Kuortaneelta, Kurikasta ja Lapualta. Yrityksissä on tehty monenlaisia toimia, kuten esimerkiksi tehostettu kierrättämistä, vähennetty ruokahävikkiä ja uudelleenkäytetty pakkausmateriaaleja. Hyviä tekoja on vielä paljon lisää, mutta tässä kirjoituksessa keskitytään yritysten energiansäästötekoihin.

Aloitetaan yrityksiin tutustuminen Alavudelta, jossa Riiho-yhtiöiden Terho Riiho on ollut edelläkävijä uusiutuvien energialähteiden käyttöönotossa. Jo vuonna 2008 Riiho-yhtiöiden tontille nousi 600 kW:n pientuulivoimala, joka tuottaa vuosittain 400 000 kWh sähköä. Vuonna 2020 tuulivoimala maksoi itsensä takaisin ja nyt se tuottaa pelkkää voittoa, lisäksi se sai rinnalleen 50 kW:n aurinkovoimalan, joka tuottaa vuodessa 50 000 kWh sähköä.

Jatketaan Kauhavalle, jossa MSK Group toteutti tyhjäkäyntikävelyn ja -seurannan, josta se myös palkittiin Vuoden Energianerokas -palkinnolla. Tyhjäkäyntikävely toteutettiin tuotannon ulkopuolisena aikana kiertämällä tehdas läpi. Kierroksella löydettiin yli 60 energiatehokkuustoimenpidettä, joiden kuntoon laittaminen ei vaatinut juurikaan edes investointeja, vaan lähinnä perushuoltoja ja toimintaohjeiden päivitystä.

Kauhavalta matka jatkuu Kuortaneelle, jossa Kuortaneen Urheiluopisto tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Todennäköisesti tavoite saavutetaan jo aiemmin merkittävien toimien ansiosta. Urheiluopisto on siirtynyt turpeesta maalämpöön ja valaistus on vaihdettu liiketunnistimilla toimiviin ledeihin. Ilmastointi säätyy tarpeenmukaisesti hiilidioksiditasojen mukaan ja lämpötiloja voidaan säätää käytön mukaan myös etänä.

Kurikassa päästään tutustumaan Viinamäen Farmille, jonne saatiin pitkän haaveilun jälkeen oma biokaasulaitos. Maatilan vuosittainen sähkön- ja lämmönkulutus on 400 MWh ja uuden biokaasulaitoksen reaktorin kokonaisenergiantuotto on 320 MWh, investoinnin takaisinmaksuaika on alle 10 vuotta. Uudessa biokaasulaitoksessa käytetään lannan lisäksi syötteenä muun muassa suojavyöhykenurmea.

Matkamme päättyy Lapualle, jossa kodin lajittelu- ja säilytysratkaisuja valmistava Mever on ottanut käyttöön ilma-vesilämpöpumpun ja lämpöä otetaan talteen maalauslinjastolta ja muovikoneista. Yrityksen käytössä on myös kaksi täyssähköautoa päivittäisten asiointien hoitamiseksi.

Näiden ja monien muiden yritysten ilmastotekoihin pääset tutustumaan https://www.kestavatkunnat.fi/

Oli yritykselläsi mielessä pienempi tai suurempi teko energian säästämiseksi, maksutonta ja puolueetonta neuvontaa saat energianeuvojiltamme. Sopivan yhteyshenkilöt löydät https://www.thermopolis.fi/henkilosto/